Väri on se kohta, jossa ääni-kuva-työ tuntuu taianomaisimmalta ja jossa sitä useimmin ymmärretään väärin. Auttaa erottaa selkeästi kaksi asiaa.
Mitä tiede kuvaa. Synestesia on todellinen neurologinen piirre, jossa yksi aisti laukaisee luotettavasti toisen. Jotkut ihmiset, joita usein kutsutaan kromestesiksi, näkevät värejä kuullessaan ääniä. Tutkijat, kuten Richard Cytowic ja Jamie Ward, ovat dokumentoineet, että nämä parit pysyvät yksilöllä johdonmukaisina ajan myötä, mutta ne eroavat synestesiaa kokevien ihmisten välillä. Tutkimukset osoittavat myös laajempia taipumuksia yleisessä väestössä, kuten kovempien tai korkeampien äänten yhdistämistä vaaleampiin väreihin, mutta nämä ovat taipumuksia, eivät lakeja.
Mitä taiteilijat valitsevat. Useimmat musiikkiin innoittuneita teoksia tekevät ihmiset eivät ole synestesiaa kokevia, eikä heidän tarvitsekaan olla. He valitsevat värit syistä: muistista, lämpötilasta, mielialasta, basson painosta. Tämä on tämän sivun aluetta.
Yksi teos, useita paletteja
Pyysimme neljää lukijaa kuuntelemaan Claude Debussyn Clair de lune -teoksen (julkaistu 1905) kahden ensimmäisen minuutin ajan ja valitsemaan kullekin kolme väriä sanoineen. Heidän väririviensä ovat alla. Yksikään niistä ei ole väärä.
Taidemaalari, 54
„Se kuulosti huoneelta, jonka valot ovat sammutettu.”
Pianisti, 23
„Lämmin, koska opettajani soitti sen minulle lapsena.”
Kuvittaja, 37
„Viileä ja leijuva, melkein painoton.”
Opiskelija, 16
„Puutarha sateen jälkeen. En tiedä miksi.”
Rakenna oma tunnepaletti
Aloita kolmesta sanastasi
Käytä laatusanoja ensimmäiseltä asemalta. Jokaisen sanan kohdalla kysy kolme kysymystä: onko se lämmin vai viileä? Vaalea vai tumma? Vahva vai hillitty? Nämä kolme ulottuvuutta, lämpötila, arvo ja kylläisyys, ovat hyödyllisempiä kuin sävyjen nimet, kun käännät tunnetta.
Sekoita, älä valitse valmiina
Sen sijaan että tarttuisit heti tuubiin, sekoita pieni näyte jokaiselle sanalle. Lisää hieman vastaväriä, jos väri tuntuu liian kirkkaalta; lisää valkoista tai vettä, jos musiikki oli ilmavaa. Maalaa jokainen näyte paperiliuskalle ja kirjoita sana sen alle. Nyt sinulla on nimetty paletti-rivi.
- „Levoton” – ruoste, johon on sekoitettu vähän vihreää.
- „Rakeinen” – ocker kuivasiveltimellä rakenteen takia.
- „Lämmin” – harmaa, sekoitettu ruosteesta ja valkoisesta.
Testaa musiikkia vasten
Soita kappale katsoen vain liuskaa. Taistelee jokin näyte sitä, mitä kuulet? Säädä sitä. Josef Albers osoitti teoksessaan Interaction of Color (1963), että värit muuttuvat naapureidensa mukaan, joten näyte, joka tuntui yksin väärältä, voi asettua paikalleen, kun se asetetaan muiden viereen.
Kirjaa perustelusi
Kirjoita yksi lause jokaisesta värivalinnasta selittäen valintasi. Tämä erottaa henkilökohtaisen paletin koristeellisesta, ja se antaa katsojille mahdollisuuden päästä sisään tulkintaasi.
Historialliset väri–ääni-järjestelmät
Ihmiset ovat pitkään yrittäneet yhdistää nämä kaksi aistia. Isaac Newton jakoi teoksessaan Opticks (1704) spektrin seitsemään väriin osittain analogisesti musiikillisen asteikon seitsemän sävelen kanssa. 1700-luvulla jesuiitta Louis-Bertrand Castel ehdotti silmäcembaloa, joka näyttäisi värejä koskettimia painettaessa. Vuonna 1893 taidemaalari Alexander Wallace Rimington patentoi Englannissa värienurun.
Alexander Skrjabinin teos Prometheus: Tulen runo (1910) sisälsi osan valokosketinsoittimelle, joka noudatti hänen omia sävel–väri-yhdistelmiään. Säveltäjä Olivier Messiaen kuvasi näkevänsä värejä tietyissä soinnuissa ja kirjoitti ne partituureidensa merkintöihin. Jokainen näistä järjestelmistä on kiehtova, ja jokainen on henkilökohtainen tai teoreettinen. Ne ovat eri mieltä keskenään, ja juuri se on pointti.
Pohdinta: valitsisitko samat värit huomenna?
Mieliala, valo ja muisti muuttuvat. Toista harjoitus viikon kuluttua ja vertaa. Pysyvyys ja muutos ovat molemmat kiinnostavia tuloksia.
Pohdinta: mitä väriä vältit?
Vältetty väri voi kertoa yhtä paljon kuin valittu. Kokeile lisätä sitä pieni määrä ja katso, mitä se tekee.